Paikallisten ja alueellisten kuljetusten osaaja

Paikallisten ja alueellisten kuljetusten osaaja

Pfenning Logistics Group toimittaa tavaraa lukemattomiin elintarvikemyymälöihin Saksassa. Kuljetukset hoidetaan Schmitz Cargobullin ajoneuvoilla. Vuosikymmeniä jatkunut yhteistyö on johtanut myös ideoihin, joiden perusteella ajoneuvoja on kehitetty edelleen.

Ideointia yhteistuumin

Kapeat kadut ja ahtaat porttikongit ja sisäpihat ovat yleisiä haasteita, joita jakeluliikenteessä tulee eteen. Rahdin saaminen turvallisesti perille liikkeeseen kuin liikkeeseen vaatii usein kekseliäisyyttä. Vähittäiskaupan logistiikan asiantuntijana Pfenning Logisticsilla onkin täydellisen ajoneuvon haku jatkuvasti päällä. Etelä-Saksan Heddesheimista lähtöisin oleva täyden palvelun keskisuuri logistiikkayritys on onnistunut työssään niin hyvin, että sen palveluksessa on kaikkiaan 3 700 työntekijää 90 saksalaisella paikkakunnalla. Yrityksen kalustoon kuuluu 800 kuorma-autoa, ja sen varastoala on 330 000 neliömetriä. Vähittäiskaupasta asiakaskunta on laajentunut myös monille muille alueille.

Koska asiakkaiden vaatimukset myös kaupan alalla ovat niin moninaisia, Pfenning Logistics tilasi viimeisimpänä hankintanaan Schmitz Cargobullilta jälleen eripituisia S.KO-umpikoripuoliperävaunuja. Yrityksen käytössä on nyt 25 uutta pakko-ohjattua kaksiakselista, 11 metriä pitkää S.KO-umpikoripuoliperävaunua sekä 30 uutta 13,60 metriä pitkää S.KO:ta. ”Asiakkaidemme kuormat ovat viime aikoina muuttuneet yhä painavammiksi. Juomien osuus rahdista kasvaa. Yhdellä akselilla ei yksinkertaisesti enää pärjää”, Pfenning Logisticsin kalustopäällikkö René Günzel kertoo.

Asiakkaiden toiveisiin vastaaminen on tarkoittanut uusien ideoiden ottamista käytännöstä tuotantoon, ja siinä logistiikkayrityksellä ja ajoneuvovalmistajalla on jo pitkät yhteistyön perinteet. Paras esimerkki siitä on yhteistuumin kehitetty läpilastattava yhdistelmä lämpötilasäädeltyihin kuljetuksiin. Schmitz Cargobull on toimittanut niitä Pfenning Logisticsille jo kaksisataa. Yhdistelmän osat ovat M.KO-päällirakenteella varustettu kuorma-auto ja Z.KO-keskiakselipuoliperävaunu. Erikoisuutena ajoneuvoissa on perävaunun takaseinän rullaovi sekä integroitu ajosiltana toimiva taittuva sivulaita. Se auttaa optimoimaan kuormaus- ja purkutöitä sekä parantamaan työntekijöiden ja kuorman turvallisuutta.


1 250 ajoneuvoa Pfenning Logisticsille

Pfenning Logistics ja Schmitz Cargobull ovat tehneet yhteistyötä jo yli 20 vuotta. Sinä aikana Schmitz Cargobull on toimittanut Pfenning Logisticsille kaikkiaan 1 250 ajoneuvoa. Hiljattain yritys teki jälleen uuden tilauksen 55:stä tuoretavarakuljetuksiin sopivasta kaksiakselisesta puoliperävaunusta, joissa on nostoakseli. Tilauksen myötä kalustoon kuuluvien pakko-ohjattujen puoliperävaunujen määrä nousi yli 250:aan.